Vaasan Paintball Vuokraus on nimensä mukaisesti keskittynyt värikuulapelien järjestämiseen ja vuokraukseen. Yritys on toiminut kymmenen vuotta Vaasassa, aikaisemmin nimellä Hidden. Nimi on siis vaihtunut, mutta yrittäjä pysynyt samana.

Paintball

Paintball eli värikuulapeli on laji, jossa muodostetaan kaksi joukkuetta. Joukkueet pyrkivät eliminoimaan vastustajan merkkaamalla toisen joukkueen pelaajia värikuulilla. Kun pelaaja on merkattu, tippuu hän pelistä. Pelin henki voi olla esimerkiksi lipunryöstö tai vastaavasti ”viimeiseen mieheen”.

 

Kyseessä on leikkimielinen kisa, jossa tarvitaan hyvää joukkuehenkeä, hiiviskelytaitoa ja kylmähermoisuutta. Pelaajat joutuvat juoksemaan, väistelemään ja taktikoimaan pysyäkseen merkkaamattomina. Ikä tai sukupuoli eivät ole esteenä peliin osallistumiselle. Riittää, että pelaajilla on mukanaan sopivasti leikkimieltä.

 

Aikaa pelin kulkuun menee noin 2-3 tuntia riippuen pelaajista. Ryhmäkoot saattavat vastaavasti olla 6-50 henkilön välillä. Ison ryhmän kanssa järjestämme yleensä pienimuotoisen turnauksen.

 

Paintball on erittäin hyvä joukkueurheilulaji, jossa jokainen voi olla oman elämänsä Rambo.

Vaasan Paintball Vuokraus / 040 481 9594
info@vaasanpaintballvuokraus.fi